Rakastan suunnittelua, mutta olen surkea toteuttamaan,
mutta joskus jonain päivänä kaikki toteutuu
Minä olen ajatellut, että isona minusta tulee suunnittelija. Ei vaatesuunnittelija vaan sisustus tai joku saman tapainen. Ei se kuitenkaan toteudu joten minä en saisi edes toivoa tai ajatella sitä, koska en halua pettyä enkä epäonnistua, koska olen epäonnistunut niin monessa asiassa.
Rakastan myös päivän suunnittelua ja syömisen.
Suunnittelin, että
-Kun herään aamulla venyttelen,
-Syön aamupalaksi hedelmän (mieluiten omenan),
-En syö koulussa,
-Kotona kun on pakko syödä jätän ruokaa
edes vähän lautaselle ja vien astiat pois,
-iltapalaa en syö ellei oo kauhea nälkä ja
sillon saa syödä hedelmän,
-Ja tietysti herkut on kielletty!
Kielletyt asiat:
-Ruuan ostaminen
-herkkujen syönti
-leivän syönti
-Kieltäytyminen menemästä kavereiden kaa jonnekin
-Harkkojen jättäminen välistä
ja
paljon muutakin muttei juuri nyt tule mieleen.
Suunnilleen 66päivää jouluaattoon eli 10 viikkoa
ja siinä ajas pitäis laihtuu 7kiloa ainakin. Vaaka ei toimi just nyt niin vaikea tietää. Pitäis ostaa pattereita tai voisin ostaa oman vaa´an.
Äiti oli tänään katsomas niitä koiria ja sitten kun äiti tulee kotiin se näyttää niitä kuvia. Toivottavasti ne on söpöjä ja sillasii ihanii.
Haluun äkkii koiran, että voin mennä sen kaa lenkille ja mä en voi sanoa, etten mä jaksa, koska on vaan pakko mennä ja ehkä mä sen avulla laihdun ja yks plussa on se, että pääsen samalla tupakalle.
Poltin eilen omassa huoneessa, koska vitutti se, että mun pikkusisko ja -veli oli kuluttanut kaiken lämpimän veden. Sen jälkeen huoneeni haisi tupakalle ja jouduin tuulettamaan omaa huonetta avaamalla ikkunan ja ulkona oli sairaan kylmä.
Haluun tän mahan pois, mut mä rakastan syödä. En pysty vastuttamaan herkkuja. Oksettava minä.
Mun on pakko onnistua, mutta tällä kertaa mä myös onnistun. Kyl kymmenessä viikossa saa 7kiloa pois ja ehkä enemmänkin, mut nyt on pakko, koska on enään niin vähän aikaa, kun on joulu ja sitten koulu uinti ja taas kerrran kesä.
Toivottavasti me pysytään hyvinä ystävinä kiran ja nooran kaa ni päästään kesällä ryyppäämään ihan täysillä ja jäädä sinne rannalla nukkumaan. Ei tarvitse murehtia missä nukutaan tai onko vanhemmat hereillä.
Pitäis värjätä juurikasvu ja käydä parturis ja tehä niin paljon muutakin, mutta aika ei riitä.
Maanantaina menen kaupungille Pinjan kaa vaikkei ole rahaa pankkitilillä, mutta käteisenä on parikymppiä, mutta siitä menee puolet uusiin rintsikoihin.
Ja ruokaa ei saa ostaa vaikka olisi kauhea nälkä.
Katoin muuten eilen elokuvan thirteen ja se oli ihana. Olen pienempänä aina halunnut nähdä sen ja nyt näin. Sen elokuvan jälkeen mun teki ihan hirveesti mieli saada kielikoru ja napakoru. Tiedän etten saa kumpaakaan jos kysyisin äidiltä tai iskältä, mutta napakorun mä voin tehdä itse, mutta eka pitää laihtua. Mun tavoite on, että sitten kun painan 50kiloa teen itselleni napakorun.. Toivottavasti siihen ei mee kauan, koska haluisin sen jo nyt, mutta maha on vielä liian iso.
-SomeBody-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti