sunnuntai 1. joulukuuta 2013

im OK

Viiltelin ranteeseeni. Se oli kaunis näky kun veri tippui pisaroina ja kaikki murheet sen mukana. Tykkään niistä pienistä poluista mitkä menevät rannettani pitkin, tykkään siitä kivusta joka tulee kun niitä painaa. Tunnen itseni eläväksi, kun tunnen edes jotain. Olen jotain, jotain muutakin kuin tyhjä kuori. Olen kaivannut niin kauan sitä vapauttavaa tunnetta



Eilen vielä mietin miten saan piilotettua ne, mutta tänään keksin. Laitan tarpeeksi ison laastarin siihen päälle ja ettei kukaan ihmettelisi sitä laastaria laitan koruja sen laastarin päälle. Tietenkin voisin pitää pelkkiä koruja, mutta on iso riski, että joku näkee.


Heti maanantaina äikän koe ja joulunäytös. Pitää muistaa syödä jotain ennen esitystä, että jaksan tehä nostoja ja hymyillä. Hymyilemin on vaan niin raskasta nykyään.


Joskus haluisin vain maata, olla hiljaa ja
 katsella arpia joita kukaan muu ei nää.


Yritän päästä taas vaihteeks tupakalle, mutta vaikeeta se tulee olemaan, ainakin  nyt kun tuulee.
Viimeeksi menin mun veljen huoneen ikkunasta ulos ja niitä palotikkaita alas.
kerkesin polttaa mahtavat puolet, kun auto tuli pihaan ja jouduin kiipeämään tikkäät äkkiä, laittaa ikkunat kiinni ja mennä hiljaa omaan huoneeseen.


Oksettava läski olo on just nyt ja suosittelen teitä kattomaan elokuvan nimeltä suicide room. On ihan vitun paras. Ehkä vähän surullinen, mutta tykkään surullisista elokuvista.

-SomeBody-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti