perjantai 20. joulukuuta 2013

4pv jouluun ja ahdistus kasvaa

Elämä on kallista mutta ei mulle ellei oo täydellinen


Tällä hetkellä mulla on laihdutus into päällä, joten hyödynsin sitä juoksemalla ja hyppimällä, mutta tää päivä on kuitenkin jo pilalla, koska olen syönyt pari suklaata, joulutortun, vaaleaa leipää ja nuudelia, mutta olen kuitenkin jumpannut joten olen ihan sujut tänään.
   Tein kuitenkin vihon missä lukee kannessa Laihdutus ja sitten vähän pienemmällä dieetit ja treenit. Kirjoitin siihen vihkoon dieettejä ja treeni vinkkejä joita seuraan hyvin tarkasti ja muutan niitä kuukauden välein, mutta juhla päivinä (esim joulu, synttärit) en laske kaloreita, mutta syön kuitenkin hillitysti.
   Lomilla (esim syysloma, hiihtoloma) syön suunnilleen 1000kcl päivässä, mutta jos millään pystyy niin vähemmän ja arkisin ja viikonloppusin taas yritän pysyä siinä 300-700 välissä, mutta jonakin päivänä aion/haluan paastota, mutta pelkään että syön sitten seuraavana päivänä kolmen ihmisen edestä. 

Aion noudattaa tätä.
Ja olen aika kehno lähtemään lenkille tai mitään ja harkoistakin on joulutauko niin aina aamuin ja illoin teen:    20 x-hyppyä, 10kerähyppyä, 10vatsaa 5naisten ja 5miesten punnerrusta ja 30s lankussa.   Se ei ole paljoa , mutta kyllä sekin jotakin auttaa ja teen muutakin, mutta noi on ne pakolliset.
   Voin tästä lähin viillellä minne huvittaa. Ei sillä ole enään väliä näkeekö joku vai ei. Ne voi passittaa mut jonnekkin laitokseen, mutta se ei haittaa, koska haluun vaan pois kotoa. Lisää jälkiä on tullut yön aikan. Viiltelin jalkaan ja yöhousut oli aamulla veressä.  
    En tiedä viiltelettekö te enkä tiedä miltä se teistä tuntuu, mutta se tunne on jotain erityistä, mutta sitä on vaikea selittää.  Se tuntuu vapauttavalta eikä millään ole väliä ja tuntuu kuin kaikki menisi hyvin, siltä kuin kaikki maailman ihmiset halaisivat minua etkä olisi enään yksin. Ja kun katson kuinka veri tippuu pisaroina ihmettelen vain kuinka hauras ihminen on päältä päin, kuinka helposti ihmisen iho menee rikki ja kuinka se kipu tuntuu varpaissa asti ja tunne olevani elossa. Hetken ihailen viiltojani ja sitten häpeän. Piilotan ne ja katselen niitä miettien mitä menin taas tekemään...



Tästä on nyt suunnilleen puolivuotta kesään ja siihen mennessä aion laihduttaa 10kiloa, että painaisin suunnilleen 50kg kesällä ja olisin paremmassa kesäkunnossa.
  Mulla on kolme syytä siihen miksi pitää olla hyvässä kunnossa kesään mennessä. Ensimmäinen syy on se, koska menen solariin (solar sound) ja siellä on luultavasti söpöi poikii nii... ja toinen syy on se että näyttäisin sitten ysillä hyvältä ja kauniilta ja kolmas on se, että mulla on rippijuhlat kesällä.


Viime vuonna onnistuin laihtumaan 7kg kesään mennes, mutta kesällä ja syksyn aikana se paino taas nousi kun ei ollut rutiineja.



Kolme kuukautta synttäreihini. En jaksa oottaa millon saan mopokortin. Harmikseni joudun käyttämään veljeni vanhaa skootteria mikä on aika paska, mutta rahat on vähissä.
Joulu on jo niin lähellä että muo alkaa stressata kaikki ja jos muo stressaa syön vitusti liikaa tai sitten muo oksettaa enkä syö mitää ja toi viimesempi vaihtoehto kuullostaa vitusti paremmalta.



-SomeBody-



maanantai 16. joulukuuta 2013

16pv joten 8 pv jouluuun

no viimenen viikko lähtee tästä.
enään 8 päivää jouluaattoon joten suunnilleen tää viikko aikaa, joten syön alle 600kcl koko viikon ja no liikunta jää varmaan vähä vähemmälle ku harkois alkoi joululomat ja on niin kylmä ja kaikkea ihanaa mistä voi valittaa.

Viime viikolla oltiin menossa juomaan, ku mun isäpuoli alko epäillä jotain ku mun laukku oli niin painava ja vein sitte ne piiloon mun huoneesta siis mexico sixpacin ja yhen kurkon ja sitten äiti vei meidät mun kaverille ja sitten tunnin päästä vähä alle äiti soittaa ja kysyy kenen nää juomat on mitkä löysin sun huoneesta. No tietenkin väitin että ne oli mun kaverin kiran ku se oli velkaa jollekin ni se ois maksanu takas juomilla ja niin ees päin ja oltiin ihan paniikis loppu illan ja yön sekä seuraavan päivän ja saatiin huijattua kaikkia ettei ne ollu meidän ja ostettiin ne joltakin randulta ja niin eespäin.
Saatiin silti juotua edes pikkasen et nousi päähän. Juotiin redcattia (likööri vodkaa sillasta makeeta) ja hyvää oli. Sitä on vielä jonki verran jäljellä, mut se on kiran luona piilos joten sekin saatta juoda sen, mut jos juo saa maksaa mulle.



No siinä meni se uudenvuoden juonti suunnitelmat ja se että saisi olla rauhassa iskän luona, mutta tiedän ettei niin käy. Kesällä sitten...


Myyn mun meikkipöydän mun kaverille jos se haluu ostaa sen ja ostan tilalle sillasen ihanan valkosen pöydän missä on vaan laatikoita ja taso missä on kiinni peili.

Liityin weheartit tiin ja wuhuu sielt löytyy ihania kuvia. Siel on niin hyviä sisustuskuvia ja kynsien lakkaus sekä kaikkia tupakka, alkoholi ja niin kauniita laihoja ihmisiä.

-SomeBody-

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

nyt lähtee laihdutus käyntiin

Tein pihatöitä tänään illalla jotta saisin rahaa askiin.
Muita hyviä puolia oli että se oli raskasta joten kulutin sentään jonki verran.

Olin kiralla eilen ja naurettiin nooran ja kiran kanssa paljon että mehut tuli nenästä.

Luin kiran ja nooran kaa sen pahoinpideltyn tytön askia josta oli lehdessäkin juttu nii oli kyllä tehty todella rumaa jälkeä ja oon vaan niin surullinen sen puolesta. En tiiä liittykö se juttu huumevelkoihin mut siel askis luki jotain sellasta ja sil oli kuvakin mis se polttaa jotaki piippuu mut kumminki toivon vaan niin kovasti ettei se liittyis mihinkään velkoihin koska mun vaari tapettii koska se oli velkaa ihmisille enkä toivois kellekkään sillasta kohtaloo.

Huomenna aski <3 pitäis varmaan lopettaa tupakointi ku oon kuluttanu jotain 130 euroo tupakkaan ja oon muutenki kuses sen takia ja juomiin on menny yli 150 euroo joten on taas rahat vähis.
  Jäin koulus tupakasta kiinni joten en enään ikinä polta koulussa (sanoin seiskalla samaa kun jäin kiinni) toivon vaan niin vitusti ettei äiti kerro tästä jutusta iskälle ja iskä mummulle, ksoka ne molemmat pitää kauheen saarnan mulle ja mä en kestä. Nytki tekee mieli viillellä, mutten viitti. Huomenna maanantaina tulee olemaan rankka viikko kun vaan miettii millon on se puhuttelu sen kaljun pienluokan opettajan ja luokanvalvojan kaa ja siitä ei todellakaan tuu mitään kivaa.



Mulla on vielä satanen säästössä mopokorttia varten, mutta en oikeen usko että se riittää.

mul on paska olo koska oon syöny aivan liikaa, mutta huomenna syön enintään 200kcl, koska ketänei oo kotona, mut jotakin pitää syödä etten pökrää.

Eilen heräsin yöllä, ku meinasi tulla oksennus. Juoksin vessaan ja tungin sormet kurkkuun ja oksensin. En saanu  nukuttua moneen tuntiin ja heräsin uudestaan kuuden aikaan ja olin taas hereillä ja nukahdin ja nousin joskus 11 aikaan ja sitten lähin serkun synttäreille ja siel oli niin ihanaa. Siel oli tosi ihana kissan ja koiran pentu joiden kaa leikin ja tietenkin sen synttäri sankarin kaa leikin. Vedin sitä pulkalla ja pidin sylissä ja ilmeilin sille niin että se nauro ja se oli vaan niin söpö (mun serkku täytti 2) ja sit siel oli mun muitaki serkkuja sillasii 7-9 vuotiaita joiden kaa leikin.

nyt alotan taas sillasen urheilu viikon eli oon joka toinen päivä lankussa 2minuuttia ja harkat on keskiviikkona ja lauantaina ja sunnuntaina ja muina päivinä pyöräilen kuntopyörällä tai juoksen tai hypin kuitenkin sillain että joka päivänä teen edes jotain. Ja syön enintään 1000kcl päivässä, mutta yritän pysyä 200-700 kalorin sisällä.


ehkä saan joskus mun unelmien vartalon




Pitää suunnitella koko viikko valmiiksi niin se onnistuu paremmin.

                                                              -SomeBody-

perjantai 6. joulukuuta 2013

kyllästynyt

paskana kännykkä, ei toimi whatsappi ja ni yksinänen olo.

Pävä luomuna ja huomenna taas pakkelt naamaan ja hyvä on.

Maanantaina kirjakoe enkä oo lukenu kirjaa olellenkaa enkä varmaan jaksakkaan ja koulu menee vaan niin perseestä. Onhan täs vielä aikaa, mutta se aika vain valuu pois.

Jäin koulus tupakasta kiinni ja väitin äidille, että en polttanut vaan olin vaan niiden mukana ja se opettaja ei uskonut muo ja antoi silti jälkkää. Äiti tais uskoa, mutta pelkään, että äiti lähettää viestiä rehtorille tai luokanvalvojalle tai sanoo jotain vanhempain vartissa jos se ees menee sinne.

Läski olo ja väsyttää ihan liikaa. Tekee vaan niin vitusti liikaa mieli tupakkaa, mutta äiti lähti ruotsiin, joten siltä on vaikea pölliä ja aski loppu pari päivää sitten ja oon saanut vaan kavereiltä jämiä eikä mun pää kestä ilman nikotiinia.

nyt suihkuun ja sitten takas koneelle tekee kaikkee turhaa ja sitten joskus kolmen aikaan nukkumaan ja herätys ysiltä ja nää mun univajeet vaan kasvaa. Kauheet silmäpussit ja muo ei vaan kiinnostais elää vaikka onkin joulu tulossa.
Aina nää samat jutut.   arkisin mul on ees joku rytmi. Nyt vaan herään makaan, makaan ja oon koneella ja taas makaan ja makaan ja otan torkut ja yritän olla masentumatta. Arkisin se menee näin, Herätys meikit naamaan kouluun, osa läksyistä ja tunnille ja sit koulusta kotiin makaan, makaan ja makaan ja joskus yöllä teen osan läksyistä ja nukkumaan.
   En jaksa koulua ja sitä paskaa kaljupäätä jolle jäin tupakasta kiinni jo tokaa kertaa.......


                                                               -SomeBody-

tiistai 3. joulukuuta 2013

tuutimaan

on nää menkat vaan niin kivuliaita...

Oon ylpee itestäni, koska en oo sanonu tänään viel sanaakaan ilkeesti mun siskolle jonka kaa yleensä riitelen koko ajan.



Maanantai oli ok päivä. Oli joulunäytös ja se meni ihan ookoosti ja söin aika sopivasti, mutta tää päivä (tiistai) meni vielä paremmin. Poljin pyörällä ja kulutin 200kcl, olin syönyt koulussa ja kotiin päästyäni leivän joten se meni siinä ja sitten söin vielä lanttulaatikkoa ja kohta on ruoka, mutta sen jälkeen en enään syö tänään.


Pääsen tupakille sitten ku noi lähtee, mutta jotenkin toivon ettei ne lähe koska mun tupakat on vähissä ja muo pelottaa että meen syömään jotain sillä välin ku ne on jossaki persees.


Kaverit kysy miks mul on laastari kädes ja väitin että pikkusisko raapi ja ne pyys näyttää sitä, mutta sanoin että en voi näyttää ku sitä laastarii ei sais siihen takas.   Vittu ne pitää muo ihan hulluna.
  Tänäänki ne sano, että oon ihan outo ja mä vaan nauroin ja muo pidetään outona. Pitäis varmaa olla vaan rauhas ja puhuu muista paskaa.



-SomeBody-


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

im OK

Viiltelin ranteeseeni. Se oli kaunis näky kun veri tippui pisaroina ja kaikki murheet sen mukana. Tykkään niistä pienistä poluista mitkä menevät rannettani pitkin, tykkään siitä kivusta joka tulee kun niitä painaa. Tunnen itseni eläväksi, kun tunnen edes jotain. Olen jotain, jotain muutakin kuin tyhjä kuori. Olen kaivannut niin kauan sitä vapauttavaa tunnetta



Eilen vielä mietin miten saan piilotettua ne, mutta tänään keksin. Laitan tarpeeksi ison laastarin siihen päälle ja ettei kukaan ihmettelisi sitä laastaria laitan koruja sen laastarin päälle. Tietenkin voisin pitää pelkkiä koruja, mutta on iso riski, että joku näkee.


Heti maanantaina äikän koe ja joulunäytös. Pitää muistaa syödä jotain ennen esitystä, että jaksan tehä nostoja ja hymyillä. Hymyilemin on vaan niin raskasta nykyään.


Joskus haluisin vain maata, olla hiljaa ja
 katsella arpia joita kukaan muu ei nää.


Yritän päästä taas vaihteeks tupakalle, mutta vaikeeta se tulee olemaan, ainakin  nyt kun tuulee.
Viimeeksi menin mun veljen huoneen ikkunasta ulos ja niitä palotikkaita alas.
kerkesin polttaa mahtavat puolet, kun auto tuli pihaan ja jouduin kiipeämään tikkäät äkkiä, laittaa ikkunat kiinni ja mennä hiljaa omaan huoneeseen.


Oksettava läski olo on just nyt ja suosittelen teitä kattomaan elokuvan nimeltä suicide room. On ihan vitun paras. Ehkä vähän surullinen, mutta tykkään surullisista elokuvista.

-SomeBody-

perjantai 29. marraskuuta 2013

pokspoksläskitulos

en oo  pystynyt kirjoittaa hetkeen koska rikoin kännykkäni ja saan vasta jouluna uuden (ehkä) ja en oo päässy koneelle pelihullun veljeni takia.

Hävettää myöntää, mutta painan suunnillen 60kiloa eli toisin sanoen oon läski.
Läskit yrittää tulla ulos mahasta mutta ei vaan tuu.

Oon täs parin päivän aikana yrittänyt syödä terveellisesti. Oon syönyt aamupalan ja koulussa ihan pikkasen ja kotona ruuan, mutten enään kello 20.00 jälkeen joten ei enään mene iltasyömiseksi ja jos menee mun paraskaveri olkoon sormet.

Aski on taas vähissä. Enkä oo ostamassa uutta, koska rahat ei riitä. Pitäisi säästää mopokorttiin, kypärään ja skopoon. 2tonnii menee siinä eikä mul oo säästös ku 100e ja pankissa 36e. Sillä saaki skopon....

Isäpuoli osti mulle 46e joululahjan Cocosta (lompakon ja laukun) toivottavasti sinne laukkuun sitte mahtuu koulukirjat.

Koulussa oli tänään paritanssia ja oli tosi ahdistavaa olla läskiensä kaa tanssii söpöjen poikien kaa.
Yksi tosi söpö poika tuijotti muo suoraan silmiin, mutta se katsoi kyllä muitakin, mutta se oli vaan niin söpö kun se hymyili ja tuijotti suoraan silmiin koko ajan vaikka katoin välillä jonnekkin muualle.



Mun yksi kaveri viiltelee yhen pojan takia ja sen äidin, mutta se myös hakee sillä viiltelyllä huomioo yheltä mun toiselta kaverilta. Se mun kaveri on koko ajan, että "ai mun  käsi on kipee ja että kato onks tää kuinka paha" ja nostelee hihoja ruokalassa kaikkien nähden ja pitää tietenkin t-paitoja. Muo vaan niin rasittaa se että yrittää hakea huomiota viiltelyllä ja syömättömyydellä. Siis kyl mä ymmärrän jos on paha olla mutta ei sitä tarvi koko koululle kertoa ja jokaselle vastaan tulijalle jotka ny saattaa tulla vastaan.


En oo ilkee ihminen, mutta kiltteydellä ei pitkälle pötkitä. En oo kiusannu ketään tänä vuonna ainakaan tahallani. Oon ollu kaikille kiltti jotka on mulle. En haasta riitä enkä alota mitään kissatappeluita, mut silti
mun lv väittää, että minä ja mun kaveri porukka "kiusaa" muita ja jouduttiin sen takia johonkin kuraattorin järjestämään nuorisotekijöiden paskaan juttuun. vituttaaa


                                                                       -SomeBody-

tiistai 19. marraskuuta 2013

jyyy

Äiti valittaa kun käytän niin paljon rahaa ja tänään äiti kyseli mitä haluun joululahjaksi ja pyysin samsung galaxy s3, mutta tiedän etten  saa sitä. Pitää sanoo äidille, että tarvin isomman sängyn, koskan tipun nykyisin yöllä sängystä, koska nään painajaisia ja pyörin sängyssä. Mulla on aika iso mustelma sääressä, koska tipuin sängystä suoraan polville.
Ne painajaiset ei oo mitään mukavia mistä pystyisi karata. Unessani istun lattialla yksin ja nurkasta tulee jotain koko ajan muo lähemmäksi. Yritän lähteä pois mutta ovi on lukittu ja sitten mä kiljun, kaikki pimenee ja herään. Oon nähnyt tota samaa unea monta kertaa, mutta joskus se on ihan vähän erinlainen, mutta yhtä pelottava. En halua mennä nukkumaan, koska tiedän, että herään ja saan itkukohtauksen ja yöllä en halua herätä, koska tuntuu, että se otus vaanii huoneeni nurkassa. Ajattelin, että se menee ohi aikanaan, mutta ei näy loppua.


 
olin yöllä tunteellinen. Aloin itkeä keskellä yötä vaan sen takia, koska ajattelin etten saa skopoa, koska iskä on pihi eikä suostu ostamaan edes kypärää eikä äidillä riitä rahat maksamaan skootteria yksin tai mopokorttia.
 
Leksasin maanantaina syötyäni keksirahkakakkua, mutta söin onneksi alle 1000kcl koko päivänä. Olisin syönyt vähemmän jollen olisi sortunut leipään. Voin sanoa että olen syönyt vitusti liikaa ja mun pitäis vähentää.
Huominen menee paremmin koska menen kaupungille suoraan koulusta pinjan kaa.
Mulla on säästössä sata euroa ja sen pitäisi riittää mopokorttiin, mutta ei vaan riitä vaan rahat kuluu juomiin ja tupakkii.
 


 
Tiistai meni paremmin niinkuin toivoin. Tänään olin pinjan kanssa kaupungilla ja kulutin 40€ kaikkeen turhaan. Ostin cheer rusetti tarvikkeita ja tein rusetin huomista harrastus päivä juttua varten ja  tää päivä oli muutenkin kiva.
Kuvistunnilla teimme nurkkausta ja se ob tosi kivaa ja teemme sitä koko kakkos jakson ajan joten aikaa riittää.
Söin alle 800kcl. Söin koulussa ihan vähän perunamuusia ja kaupungilla omenan ja paprikan ja kotona söin vähä ranskalaisia ja leipää.
 

 
-SomeBody-


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

..............

eilen meni kovaa. Join kiran ja nooran kaa meillä, koska porukat lähti pois, mutta tuli yöksi kotiin mutta ei se haitannu, koska juotiin päiväkännit, juotiin niin kauan kuin pystyttiin eli yhdeksään asti.

torstaina vaaka näytti 59.7kg. LÄSKI! Söin perjantainakin Lauantai aamulla näytti 59.6kg ja yhä vituttaa ja söin lauantaina aika paljon koska kalja oli pahaa ja kurko kans koska viimeksi kun join kurkoa leksasin ympäri uimarantaa, joten ei tee enään mieli kurkoa.



Mulla on yksi asia tosi hyvin ja kaikki muut huonosti.
On harvinaista, että oon saanut kasiluokan aikana niin paljon tärkeitä ystäviä joiden
 puolesta kuolisin, mikä on hyvä asia.
     Mutta koulu numeroni on laskeneet. En tiedä johtuuko se mun kavereista, koska en varmaankaan polttaisi tai joisi ellen olisi tutustunut kiraan.  Oon totta puhuen aina halunnut polttaa, mutta vasta nyt kun tutustuin kiraan saatiin hakijakin juomille ja tupakalle.
     Läskit ahdistaaa. Mun pitää laihtua, mutta en tajua miksen tee  mitään sen eteen.
Äiti vihaa muo, eikä välitä mun asioista en tietenkään haluis et se välittää mun asioista, mut tarkotin ettei sitä kiinnosta vaikka mä vihaisin itseeni, viiltelisin tai itkisin. Vaikka mä teen niin jo nyt....



Lintsaan harkkoja vaikka ensiviikolla on se esitys. Mä tiedän etten osaa sitä, mutten siltikään mene harkkoihin. Eilen en mennyt harkkoihin ryyppäämisen takia ja tänään en vaan jaksanut.

Rahat on lopussa kun olen ostanut tupakkaa liikaa ja polttanu ne. Juomiinkin on mennyt 20€ eikä mulla riitä rahat mopokorttiin. Tiedän että tupakointia pitäis vähentää, mutten pysty siihen enään.


                                                          -SomeBody-

maanantai 11. marraskuuta 2013

kuvatoon

en jaksa kertoa kaikkea mitä on tapahtunut viikon aikana mutta meillä oli teema viikko koulussa mutten osallistunut ja perjantai oli itkuraivopäivä eikä mikään meinannu onnistua mulla koska oon epäonnistuja.

Syömiset on onnistunut ihan hyvin tällä viikolla ja oon aika ilone, mut paremmin sais mennä.

 Lauantaina oli tosi kivaa. Kävin joukkueen kaa piikissä (en syöny hirveesti) ja sen jälkeen mentiin markkinoille ja sen jälkeen mentiin joukkuen kaa yhelle joukkuelaiselle ja siellä me nosteltiin ja tehtiin kaikkee kivaa ja sen huone oli ihana!

Kotona lauantaina katoin telkkaria ja menin syömään sipsiä, mutta onneksi sain täytettyä itseni hedelmillä etten syöny sipsiä yhtään enempää.

Yöllä roikuin ikkunasta tupakalla ja oonpaha huomannu että oon koukussa. Ajattelin etten jää koukkuun koska en oo ollu puuttees, mutta lauantaina en saanu poltettua, koska joukkueeni ei tiedä, että poltan joten jouduin selviämään ilman tupakkaa koko päivän.

Markkinoilla ostin mielialasormuksen mikä on tosi kiva, mutta en tiiä toimiiks se oikeesti, mutta uskon niin koska oon aika stressaantunut ja se näyttää sitä.

Nyt alkoi uusi viikko ja miila ja aliina on riidoissa ja kaikki me ollaan miilaa vastaan, koska se feidas aliinan. Tiedän miltä se tuntuu kun miila on tehnyt sen mullekin.

Kävin tällä kertaa kavereideni kanssa syömässä piikissä, mutta söin tällä kertaa vähän enemmän. Kolme pitsa siivua, salaattia ja ranskalaisia sekä ihan vähän jäätelöä ja sitten oon syönyt smoothien ja hedelmiä. Tosi kiva päivä oli vaikka söin ihan liikaa, mutta sain hakijan joka ei ottanut kuin 1e hakuja ja sain 2askii.
Lauantaina meillä oo ketään kotona joten kutsuin kiran ja  nooran ryyppään meille joten mun pitää elää loppu viikko vähäisillä kaloreilla koska alkoholissa on paljon kaloreita.

En pääse koneelle joten tää oli kuvaton ja äiti valittaa mulle siitä ettei raha kasva puussa, koska oon rikkonu jo 2 lumiaa.


                      

                                 -SomeBody-

lauantai 2. marraskuuta 2013

elämä on paskaa


En oo kirjotellut hetkeen, koska ei oo ollut aikaa, mutta nyt on.


Lopetin pinjan kaa herkkulakon, koska se meni salasyömiseksi, mutta jotenkin tuntuu että syön vähemmemmän herkkuja sillon ku se on sallittua.
Kävin vaa´alla ja olisi vain tehnyt mieili leikata kaikki läskit irti ja kadota. 
VITUN 60KILOO!!!!!!!
Ei helvetti ku oon läski taas kerran. Pitäisi laihtuu ainakin 8kiloo ennen joulua, mutten onnistu. Tiedän sen, mutta yritän. Olisi kiva onnistua edes jossakin, koska kemian koe vituttaa 5+. Oon vitun hyvä kemias......


Kirjoitin ton ennen ku sain tietää mitä painan

Läskit ahdistaa enkä pääse vaa'alle ja on kauhee hinku. Tiedän että päinän yli 57kg olen 100% varma koska läslii on tullut enemmän lähi aikoina.
Tunnen kuinka vatsani pömpöttää ja mitä pahinta kaikki näkee kun vatsani pömpöttää.

Oon paras ennustamaan tai oikeastaan näkemään, koska kaikkihan nää läskit näkee.


harkat tänään. En jaksa mennä, mutta pakko, koska esitys on 24.11 ja mun kaverit saattaa tulla katsomaan. Jotenkin toivon, että ne tulisi, mutten kuitenkaan haluisi, että ne näkee kuinka surkee oon.


Kurkku on kipee liiasta tupakan poltosta. 

Maanantaina lääkärin tarkastus. Ei kiva. Vittu ku se lääkäri on mies ja oon näin läski ja ruma. En haluu tehdä siihen vanhaan mieheen vaikutusta, mutta en haluu et se aattelee että oon läski ruma tyttö, joka ei tajua ulkonäöstä mitään.


Syön tänään lauantaina niin paljon ku haluun. En välitä, en  laske kaloreita, mutta sunnuntai tulee olemaan raaempi. Yritän olla syömättä, herkkuihin en koske ja liikun paljon.




Isäpuoli vituttaa, koska se on niin vitu paska. En kestä sitä. Koko ajan valittaa.



-SomeBody-

perjantai 25. lokakuuta 2013

hyvä viikko

Tää viikko on ollut aika hyvä. Syömiset on menny hyvin, herkkulakkokin ihan ok, mutta oon kyllä syönyt palan suklaata ja puolikkaan filippinoksen, mutta en oo sentään ostanut mitään suklaapatukkaa tai mitään. Oon tyytyväinen.
Ei ees tee mieli enään karkkia.


Keskiviikon harkat oli kivat. Kaikki juttelu mulle ja oli mun kavereita ja nauro mun jutuille ja mul oli vaan niin kivaa.


Torstaina astuin vahingos yhen tyypin (toisin sanoen "ala-asteen kiusaajani kaverin", joka myös aina välillä huutelee jotain tyhmää mulle ja muillekkin) jalan päälle ja se huusi mulle "kävele vaa päälle vitun ämmä!" Olin vaan niin ilonen sen takia, koska mä olin niin varma, että se olis huutanu mulle vitun lehmä tai vitun läski tai jotain muuta vastaavaa ja lopuksi olin hymyä koko päivän.   Kerroin siitä jutusta mun luokkalaisille ja pari mun kaveria sano, että varaa sillä sanoo ku astelee koko ajan muiden varpaiden päälle ja meidän luokan pojat sano, että leikkais ne vitun kulmakarvansa ja senkin takia olin niin ilonen.

   Torstaina olin myös kiran ja pinskun kaa ja oli siellä muitakin, mutta ne oli siin aina välillä. Kävin kiran kaa hakees askeja. Kira otti yhen ja minä kaksi, koska en käy niin usein hakees ja mulla oli just sillon rahaa.


Mul on menkat ja vituttaa ja kauheee maha kipu. Oon kohta polttanu sen koko askin minkä ostin eilen.

Meen (ehkä) huomenna salille kaverin kaa, mut en oo vielä saanu selville miten pulssille maksetaan se 12€ että pääsee sinne salille. Haluisin mennä fressiin, mutta ikä ei riitä, mutta kyllä mä sinne joskus pääsen.


Tänään meinasin taas kertaa alkaa itkemään liikuntatunnilla, koska tiesin epäonnistuvani. Tanssimme ja olen maailman surkein tanssimaan ja kun tahti meni liian kovaksi luovutin. Itku kurkussa yritin pysyä muiden tahdissa, mutta se meni liian nopeaa minulle. En ole hyvä street dancessa, joten en jaksanut välittää vaan laahailin vaan muiden perässä. Liikkatunnilta päästyä oll koheni, kun pääsi tupakalle ja kerroin miilalle (entiselle parhaalle kaverille) että oon viillellly ja näytin ne mun jalassa olevat viillot.
Pelottaa mennä lääkärin tarkastukseen viiltely arpien takia. Pelkään, että ne soittaa äidille, isälle tai sossuille. Vittuu ku piti mennä viiltelemään.


-SomeBody-



tiistai 22. lokakuuta 2013

vittu.....

 Eilen ei tapahtunut mitään erityistä koulussa, mutta pitäisi varmaan vähentää tupakointia ku loppuu kohta rahat.
Tiedän ettei kaikki hyväksy tupakointia esim: joukkueeni joka ei hyväksy myöskään juomista. Suurin osa mun hyvistä kavereista polttaa ja juo, mutta emmä niiden takia polta ja juo vaikka jotkut saattavat luullatkin niin.
 
Maanantaina siis olin pinjan kanssa kaupungilla ja löysin ne rintsikäs ja mitä parempaa , löysin aivan ihanan toppaliivin joka maksoi 38euroa, mutta oli 40% alennuksessa ja ostin sen vaikka minulla on hyvä, lämmin talvitakki.


Tein pienen muutoksen tohon ei saa ostaa ruokaa kaupasta juttuun. Eli saa ostaa ruokaa kunhan se on terveellistä.
Ostin kaupungilla kanasalaattia ja se oli ihanaa.
 
Tapasin myös kaupungilla paljon tuttuja, mutta ihaninta oli nähdä julia. Ei olla nähty varmaan vuoteen ja sitten tavattiin seppälässä ja juteltiin aika kauan. Se julia oli mun ensimmäinen kunnon paraskaveri. Mul oli aina kivaa julian kaa ja me juteltiin ihan kaikesta ja oli vaan super ihana nähdä se. Se sai mun päivän hymyilemään. Toivottavasti nähtäis vähän useammin.


 
Voin sanoo ihan hyvällä omalla tunnolla, että olen ylpeä itsestäni kun en ole vielä syönyt yhtäkään herkkua. Luulin että sortuisin jo ekana päivänä, mutta ehkä se tsemppaa muo, että oob kisaa pinjan kaa kumpi on kauemmin herkkulakossa ja panos on mahtavat 3€.
Mul ei oo paljoo rahaa joten mun on pakko onnistua.
 
Oon syönyt eilen 427kcl ja tänään 525kcl.

Oon varmaan kertonut siitä, kun äitini lupailee asioita, mutta peruu ne aina. Mä luulin tosiaan, että äiti pitäis tän lupauksen, että se menee katsomaan niitä koiranpentuja ja, että me oikeesti ostettaisiinkin joku niistä, mutta arvatkaapa mitä kävi.  Äiti sano ruokapyödässä, että ei me oteta koiraa, kun on allergisia perheessä (2 vaan,mutta toinen ei asu kotona muuta kun viikonloppusin) vittu! Miksei se vittu miettinyt tota ennen ku sanoo mulle, että kyl me se koira voitais ottaa. Äiti on tehny mulle noin liian monta kertaa. Mä oon koko elämäni halunnu koiran ja äiti elättelee mun toivoa ja sitten lyttää sen ihan littanaksi.
Äitil on ongelmia. Eikse tajua, että muhun sattuu ihan hirveesti.... Hakkasin itteeni (en voi viillellä) ja nyt sattuu  ku koskee niihin kohtiin.
 
En voi viillellä, koska on lääkärintarkastus 4.11 ja se on mies joten ahdistaa ja saa kuulemma sossu ilmotuksen jos se näkee viiltely arpia ja kiva ku mul on jalassa ne aika tuoreet jäljet ja vanhatkin näkyy aika hyvin.
Se mies kattoo kädet ja kynnet ja pitää mennä makaamaan jollekin sängylle ja se painelee mahaa.
Ei muo haittaa vaikka saisin toisen sossu merkinnän, mutta se haittaa jos se kertoo äidille ja tietysti jos äiti saa selville se kertoo kaikille.
 
Vituttaaaaa se koira juttu. En saa varmaan nukutuksi sen takia ku oon niin vihane äidille.
 
-SomeBody-

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Jyyyyyy



Rakastan suunnittelua, mutta olen surkea toteuttamaan, 
mutta joskus jonain päivänä kaikki toteutuu



Minä olen ajatellut, että isona minusta tulee suunnittelija. Ei vaatesuunnittelija vaan sisustus tai joku saman tapainen. Ei se kuitenkaan toteudu joten minä en saisi edes toivoa tai ajatella sitä, koska en halua pettyä enkä epäonnistua, koska olen epäonnistunut niin monessa asiassa.


Rakastan myös päivän suunnittelua ja syömisen.

Suunnittelin, että 

-Kun herään aamulla venyttelen,                
         -Syön aamupalaksi hedelmän (mieluiten omenan),
-En syö koulussa,                                      
-Kotona kun on pakko syödä jätän ruokaa 
edes vähän lautaselle ja vien astiat pois,    
-iltapalaa en syö ellei oo kauhea nälkä ja     
 sillon saa syödä hedelmän,                          
     -Ja tietysti herkut on kielletty!                         



Kielletyt asiat:

-Ruuan ostaminen
-herkkujen syönti
-leivän syönti      
                                                     -Kieltäytyminen menemästä kavereiden kaa jonnekin
                  -Harkkojen jättäminen välistä
ja
paljon muutakin muttei juuri nyt tule mieleen.



Suunnilleen 66päivää jouluaattoon eli 10 viikkoa
ja siinä ajas pitäis laihtuu 7kiloa ainakin. Vaaka ei toimi just nyt niin vaikea tietää. Pitäis ostaa pattereita tai voisin ostaa oman vaa´an.


Äiti oli tänään katsomas niitä koiria ja sitten kun äiti tulee kotiin se näyttää niitä kuvia. Toivottavasti ne on söpöjä ja sillasii ihanii. 
Haluun äkkii koiran, että voin mennä sen kaa lenkille ja mä en voi sanoa, etten mä jaksa, koska on vaan pakko mennä ja ehkä mä sen avulla laihdun ja yks plussa on se, että pääsen samalla tupakalle.

Poltin eilen omassa huoneessa, koska vitutti se, että mun pikkusisko ja -veli oli kuluttanut kaiken lämpimän veden. Sen jälkeen huoneeni haisi tupakalle ja jouduin tuulettamaan omaa huonetta avaamalla ikkunan ja ulkona oli sairaan kylmä.


Haluun tän mahan pois, mut mä rakastan syödä. En pysty vastuttamaan herkkuja. Oksettava minä.
Mun on pakko onnistua, mutta tällä kertaa mä myös onnistun. Kyl kymmenessä viikossa saa 7kiloa pois ja ehkä enemmänkin, mut nyt on pakko, koska on enään niin vähän aikaa, kun on joulu ja sitten koulu uinti ja taas kerrran kesä. 
Toivottavasti me pysytään hyvinä ystävinä kiran ja nooran kaa ni päästään kesällä ryyppäämään ihan täysillä ja jäädä sinne rannalla nukkumaan. Ei tarvitse murehtia missä nukutaan tai onko vanhemmat hereillä.


Pitäis värjätä juurikasvu ja käydä parturis ja tehä niin paljon muutakin, mutta aika ei riitä.


Maanantaina menen kaupungille Pinjan kaa vaikkei ole rahaa pankkitilillä, mutta käteisenä on parikymppiä, mutta siitä menee puolet uusiin rintsikoihin.
Ja ruokaa ei saa ostaa vaikka olisi kauhea nälkä.


Katoin muuten eilen elokuvan thirteen ja se oli ihana. Olen pienempänä aina halunnut nähdä sen ja nyt näin. Sen elokuvan jälkeen mun teki ihan hirveesti mieli saada kielikoru ja napakoru. Tiedän etten saa kumpaakaan jos kysyisin äidiltä tai iskältä, mutta napakorun mä voin tehdä itse, mutta eka pitää laihtua. Mun tavoite on, että sitten kun painan 50kiloa teen itselleni napakorun.. Toivottavasti siihen ei mee kauan, koska haluisin sen jo nyt, mutta maha on vielä liian iso.



-SomeBody-